Messuosastoa rakennettaessa tulee aina vastaan yllättäviä vastoinkäymisiä, jotka pitää ratkaista joustavasti. Messuosastolla esiteltävä tuote saa vielä silauksen spray-maalia aamulla ennen messujen aukeamista. Kuva: Tommi Pitenius
Messut ovat tehokas markkinointikanava useimmille yrityksille. Netti ei ole korvannut messuja, mutta nettiä voi hyödyntää monella tavalla messujen markkinoinnissa. Itse messuosasto ja osastolla töröttäminen ovat vain pieni osa messumarkkinointia.
Olen ihmetellyt digitoimistoissa työskentelevien kollegoiden kehuskelua siitä, miten hyvin he tuntevat digimainonnan työkalut. Työkalujen tuntemisessa ei kuitenkaan ole mitään ihmeellistä. Kyse on suunnilleen samasta asiasta, kuin jos printtiviestintää tehdessä kehuisi, että osaa kirjoittaa kuivamustekynällä ja että lehtiössäkin on tosi laadukasta paperia. Digimainonnassa, viestinnässä ja markkinoinnissa yleensäkin taito käyttää työkaluja on itsestäänselvyys. Se millä on todella väliä, on asiakkaan toimialan osaaminen. Se ratkaisee tuottaako kampanja haluttuja tuloksia vai ei.
Tein pitkään YouTube-kampanjoita, joissa kohdistin mainonnan esimerkiksi aiheen, avainsanojen tai AdWordsin ehdottamien mielenkiinnonkohteiden mukaan. Kuten jokainen Google AdWords -mainontaa tehnyt tietää, niin Googlen tarjoamat valmiit kategoriat ovat usein aivan liian väljiä tai sitten ne kohdistuvat suomalaisesta näkökulmasta johonkin kummalliseen niche-alaan. Järkevien kohderyhmien rakentaminen varsinkin b-to-b -mainonnassa on ollut hankalaa.
Markkinointi-ihmisten kuulee usein manaavan sitä, että joku kilpailija saa kohtuuttomasti julkisuutta – toisin kuin oma firma. Kilpailijan saama julkisuus ei kuitenkaan ole sattumaa, vaan kilpailija todennäköisesti hoitaa viestintänsä paremmin. Jos näkyvyys esimerkiksi oman alan lehdissä tai somessa kiinnostaa, se onnistuu kyllä, mutta vaatii osaamista, suunnittelua ja työtä.
Ihmiset luulevat, että muut ovat valtavan alttiita viestinnälle, mainonnalle, tiedottamiselle, markkinoinnille ja propagandalle. Toisaalta he kuitenkin ovat vakuuttuneita, ettei markkinointi vaikuta heihin itseensä, eivätkä he itse muuta mielipidettään tuosta vaan jonkun yksittäisen viestin perusteella.
Sponsoroinnin vahvuus on tunteissa. Esitteellä tai mainoksella ei saa ihmisiä huutamaan äänen sponsorin nimeä tai kantamaan sponsorin värejä.
Annetaan toimitusjohtajan pojan urheilujoukkueelle pari tonnia ja unohdetaan sitten aktiivisesti koko touhu. Tällaista sponsorointi usein on, mutta sen ei pitäisi olla.
Sodan jälkeen amerikkalaiset viestinnän ja psykologian tutkijat pohtivat oliko sodan aikaisilla propagandaelokuvilla ollut mitään vaikutusta. Sen selvittämiseksi järjestettiin koe, jossa ihmisille näytettiin propagandafilmejä. Kun koehenkilöiltä kysyttiin mielipiteitä pari päivää filmin jälkeen, niin vaikutusta ei näkynyt tai se oli jopa päinvastainen kuin filmin tekijät olivat tarkoittaneet. Ihmiset pitivät filmejä tökeröinä ja ymmärsivät hyvin, että filmeillä koetettiin vaikuttaa heidän mielipiteisiinsä.
Kyselytutkimus kuitenkin toistettiin yhdeksän viikon päästä. Yllättäen tulos olikin...
Eräs entinen esimieheni sanoi aikoinaan itseironisesti, että johtajia löytyy kyllä, mutta tekijöistä on aina pula. Kyse oli melko työläästä projektista, jonka tekemistä kukaan ei olisi halunnut kontolleen entisten töiden lisäksi. Sen sijaan johtajalla joka etsi projektille tekijää, ei ollut mitään ongelmaa projektin kanssa. Hän kyllä ehtisi johtaa useampaakin tällaista projektia, kun joku vaan tekisi ne.
Kirjailija Lauri Viidalle esiteltiin aikoinaan henkilö, joka osasi viittä kieltä. Viita sanoi, että mainio juttu, mutta onko hänellä mitään asiaa?
Viidan kommentti tulee mieleen, kun seuraa yritysten ja yhteisöjen vimmaa avata uusia viestintäkanavia. Pitäisi avata Twitter-tili ja luoda intraan keskusteleva wiki-palsta, vaikka samaan aikaan nettisivujen Ajankohtaista-osion tuorein päivitys on syksyltä 2014 eivätkä henkilöstölehden visionjalkautukset kiinnosta ketään.
Viestinnässä tärkeintä on kuitenkin asia. On oltava jokin asia, joka halutaan kertoa toisille. Vielä parempi, jos halutaan...
Vanha viestintäalan vitsi neuvoo, että kannattaa kertoa totuus, jos mikään muu ei auta. Neuvossa on perää, mutta vielä helpommalla pääsee, jos kertoo totuuden heti aluksi.
James M. Kounesin ja Barry Z. Posnerin kirjassa “Rohkaiseva johtaja. Miten esimies palkitsee ja antaa tunnustusta” on valaiseva esimerkki totuuden kertomisen voimasta.
Kirjan esimerkissä tutkimuskohteena on joukko sotilaita. Sotilaat jaettiin neljään ryhmään. Kaikki ryhmät olivat täysin identtisiä ja ne olivat käyneet aiemmin läpi saman koulutuksen. Jokaisella ryhmällä oli edessään sama 20 kilometrin marssi.
