Muutoksen ja myllerryksen vuosi 2020 on päättymässä. Vuosi on ollut raskas, mutta se on tuonut mukanaan myös hyvää. Epävarmuuden, pelon ja suurten muutosten keskellä huomio on tänä vuonna kohdistunut erityisesti ihmisten väliseen vuorovaikutukseen – miten rakennamme yhteyttä ja huolehdimme sekä omasta että toistemme jaksamisesta, kun emme voi kohdata kasvokkain? Viestinnän merkitys eri tasoillaan on osoittanut tärkeytensä.
Worldcom – Viestinnän trendit 2021: Mielenterveys sisäisen viestinnän agendalle, sisältömarkkinoinnissa rima kohoaa entisestään
Medita on julkaissut verkossa uuden digitaalisen työkalun, jonka avulla voi maksutta tarkastella oman organisaationsa vastuullisuusviestinnän tilaa ja kehittämiskohteita. Asiantuntijoiden kehittämä työkalu auttaa yritysjohtoa sekä viestinnän ja markkinoinnin ammattilaisia ymmärtämään yritysvastuun eri ulottuvuuksia.
Suomalaisen yritysjohdon luottamus teknologian mahdollisuuksiin yhteistyön tiivistämisessä sekä innovoinnissa kasvoi jopa 38% kesäkuun Worldcom Confidence Index -mittauksesta. Kansainvälisessä vertailussa Suomen sijoitus oli varsin korkealla tässä teemassa. Suomalaiset yritysjohtajat uskovat vakaasti, että yritykset kykenevät hyödyntämään teknologiaa liiketoiminnassaan asiakkaidensa hyväksi.
Worldcom PR Group julkaisi kesäkuussa toteutetun kansainvälisen Worldcom Confidence Indexin tuoreimmat tulokset. Yritysjohdon yleinen luottamus on noussut hieman huhtikuun aallonpohjasta. Suomessa johtajat luottavat kykyynsä sitouttaa osaajat työhönsä, uskovat vahvasti median rooliin vaikuttajana sekä työsuhde-etujen tärkeyteen yrityksen menestystekijöinä. Globaalissa tarkastelussa keskeiselle sijalle nousivat työntekijöihin sekä kestävyyteen liittyvät teemat.
Worldcom PR Groupin viime vuoden TOP 10 -viestintäsuositukset näyttävät ihan yhtä tuoreilta tänäkin vuonna. Henkilöstö, arvot, kuunteleminen, merkityksellisyys, luottamus, läpinäkyvyys, varautuminen, tietosuoja...nämä kaikki puhuttivat vuoden 2019 aikana ja niiden ympäriltä nousee varmasti vuonna 2020 monta vahvaa ja tärkeää puheenaihetta keskusteluihin.
Sidosryhmien luottamuksen vaarantavat kriisit ovat yrityksissä paljon tavallisempia kuin äkkiseltään luulisi. Siksi poikkeustilanteisiin kannattaa valmistautua. Viestinnällä ei voi korjata toiminnan puutteita, mutta epäonnistuminen vaarantaa luottamuksen.
Päädymme usein keskustelemaan mittaamisen työkaluista emmekä todellisista tavoitteista, kirjoittavat Anders Sigsgaard-Rasmussen ja Henrik Fallesen Worldcom PR Groupin Kööpenhaminan toimistosta.
Miksi kyberturvallisuuden pitäisi kiinnostaa viestinnän ammattilaisia? Kyberturvallisuus koskee meitä kaikkia ja viestintä, maine ja luottamus ovat osa kyberturvallisuutta. Tärkeintä kyberturvallisuusuhkia vastaan varautumisessa on organisaation luotettavuuden rakentaminen, ja se on myös yksi organisaatioviestinnän tehtävistä.
Tarkoitus - Kulttuuri - Innovaatio - Suhteet - mitä vuosi tuo tullessaan viestintään?
Worldcom PR Groupin ennuste
2017. Mikä vuosi! Vuonna 2016 Worldcom PR Groupin asiantuntijat ennustivat, että siitä tulisi epävarmuuksien vuosi. Ja niin todella kävi.Viestintä on lohdullinen sektori, koska kukaan ei voi tehdä sitä täydellisesti. Viestinnän laatuun vaikuttavat käytettävissä olevat resurssit rahasta osaamiseen ja käytettävissä olevaan tuntimäärään. Silti välillä on syytä pysähtyä miettimään, miten yrityksen resurssit käytettäisiin parhaalla mahdollisella tavalla viestinnän näkökulmasta. Viestinnästä vastaavan henkilön onkin hyvä kysyä: Teenkö minä ja meidän organisaatiomme oikeita asioita?