Eräs entinen esimieheni sanoi aikoinaan itseironisesti, että johtajia löytyy kyllä, mutta tekijöistä on aina pula. Kyse oli melko työläästä projektista, jonka tekemistä kukaan ei olisi halunnut kontolleen entisten töiden lisäksi. Sen sijaan johtajalla joka etsi projektille tekijää, ei ollut mitään ongelmaa projektin kanssa. Hän kyllä ehtisi johtaa useampaakin tällaista projektia, kun joku vaan tekisi ne.
Tekemistä ei nykyisin arvosteta, mutta johtaminen, suunnittelu, kommentointi ja palaverit ovat arvossaan. Työelämässä kuulee yhä useammin puhuttavan, että työaika menee hukkaan oikeita asioita tehdessä tai että on turhauttavaa, kun joutuu ihan itse toteuttamaan palaverihurmoksessa vedetyt suuret linjat. Tämä onkin johtanut siihen, että 80 prosenttia työajasta menee tehtävien määrittelyyn, palavereihin, säätämiseen, seuraamiseen ja raportointiin, mutta itse toteuttamiseen menee vain 20
prosenttia ajasta. Lukujen pitäisi olla toisin päin: lyhyt suunnittelu ja paljon toteutusta.
Suunnittelua ja tekemistä oikeassa suhteessa
Pelkkä suunnittelu ilman toteutusta on hulluutta, mutta paljon viisaampaa ei ole myöskään tehdä ilman mitään ajatusta. Monesti unohtuu, että asioita suunnitellaan ja ajatellaan niitä tehdessä. Tilanteet muuttuvat matkan varrella ja alkuperäistä suunnitelmaa pitää korjata saatujen kokemusten mukaan. Esimerkiksi puuveneen veistäjä käyttää kohtuullisen vähän aikaa puhtaaseen suunnitteluun, mutta ratkaisee sitäkin enemmän eteen tulevia ongelmia työn edetessä. Lopputulos on hyvä, vaikka alkuperäinen suunnitelma olisi piirretty vain tupakka-askin kanteen.
Suunnittelun ja säätämisen lisääminen on varmaan osittain ollut tarpeen, kun työt ovat muuttuneet monimutkaisemmiksi, vaatimustaso on noussut ja tekijät ovat paremmin koulutettuja. Pulmana on se, että suunnittelua ja johtamista harrastetaan joskus enemmän laiskuuden kuin tarpeen vuoksi. Johtaminen on mukavampaa, arvostetumpaa ja paremmin palkattua kuin tekeminen, miksipä ei siis kannattaisi keskittyä johtamiseen. Jos edessä olevan tehtävän aloittaminen tuntuu raskaalta tai vaikealta, niin aloittamista voi aina lykätä vielä yhdellä palaverilla tai valmistelemalla sitä vähän lisää.
Kun työntekijät ovat nykyisin entistä koulutetumpia ja osaavampia, sen pitäisi vähentää johtamisen, suunnittelun ja valvonnan tarvetta. Parasta jälkeä syntyy tunnetusti silloin, kun asialla on innostunut ja oma-aloitteinen tekijä tai tiimi, jolle annetaan tavoite, mutta ei määrätä keinoja. Pakkotyössä laatu ja määrä jäävät heikommiksi kuin motivoituneesti yrittäen. Omien kokemuksieni mukaan johtajista parasta jälkeä saavat aikaan ne, jotka tekevät tiiviisti samaa työtä kuin alaisensakin.
Työn tekeminen kunniaan
Tahtoisin nostaa tekevän työn arvostusta. Kun kovaa työntekoa ja työn lopputulosta arvostettaisiin aiempaa enemmän, niin se rohkaisisi vähentämään byrokratiaa, palavereja, managerointia, tarkastuksia ja muuta säätämistä. Asiakashan on kiinnostunut lopputuloksesta eikä ole halukas maksamaan muusta. Jos esimerkiksi leipurit alkaisivat käyttää yhä suuremman osa työajastaan palavereihin, visiointiin, strategian hiomiseen ja suunnitteluun, niin me asiakkaat tuskin haluaisimme maksaa siihen kuluvasta ajasta. Varsinkin jos leivän laatu samalla heikkenisi, kun varsinaiseen leipomiseen olisi käytettävissä entistä vähemmän aikaa.
Eiköhän siis tehdä yhdessä töitä, että saadaan valmiiksi hienoja juttuja. Arvostetaan enemmän työn lopputulosta kuin alustavaa suunnitelmaa tai tyhjiä lupauksia. Pidetään samalla byrokratia ja siihen liittyvät kulut kurissa, niin tuottavuushyppykin syntyy kuin itsestään.
