Muutoksen ja myllerryksen vuosi 2020 on päättymässä. Vuosi on ollut raskas, mutta se on tuonut mukanaan myös hyvää. Epävarmuuden, pelon ja suurten muutosten keskellä huomio on tänä vuonna kohdistunut erityisesti ihmisten väliseen vuorovaikutukseen – miten rakennamme yhteyttä ja huolehdimme sekä omasta että toistemme jaksamisesta, kun emme voi kohdata kasvokkain? Viestinnän merkitys eri tasoillaan on osoittanut tärkeytensä.
Worldcom – Viestinnän trendit 2021: Mielenterveys sisäisen viestinnän agendalle, sisältömarkkinoinnissa rima kohoaa entisestään
Koronaepidemia on osoittanut, että asiat voivat muuttua nopeasti. Yritykset ja organisaatiot joutuvat miettimään uusia tapoja toimia ja pitää yhteyttä asiakkaisiinsa. Kaikki, jotka voivat, vetäytyvät etätöihin. Osa kiirehtii työpaikalle varmistamaan yhteiskunnan toiminnan. Kaikilla on suuri tarve saada luotettavaa tietoa.
Ihmiset luulevat, että muut ovat valtavan alttiita viestinnälle, mainonnalle, tiedottamiselle, markkinoinnille ja propagandalle. Toisaalta he kuitenkin ovat vakuuttuneita, ettei markkinointi vaikuta heihin itseensä, eivätkä he itse muuta mielipidettään tuosta vaan jonkun yksittäisen viestin perusteella.
Aito tarina vaatii totuuspohjan ja silmiin katsomisen
Viime viikolla minut vaikutettiin tarinalla, kiitos Kasvu Open ja Luonnosta Oy:n Aki Aunola. Viestijälle tarinan voima on tuttu. Silti tunteiden tasolle yltävä aito kertomus liikuttaa aina.