Suomalaisen yritysjohdon luottamus teknologian mahdollisuuksiin yhteistyön tiivistämisessä sekä innovoinnissa kasvoi jopa 38% kesäkuun Worldcom Confidence Index -mittauksesta. Kansainvälisessä vertailussa Suomen sijoitus oli varsin korkealla tässä teemassa. Suomalaiset yritysjohtajat uskovat vakaasti, että yritykset kykenevät hyödyntämään teknologiaa liiketoiminnassaan asiakkaidensa hyväksi.

Kansainvälinen, joka kuukausi julkistettava Worldcom Confidence Index arvioi ja mittaa ylimmän yritysjohdon huolen- ja puheenaiheita tekoälyyn perustuvalla menetelmällä. Indeksi antaa osviittaa liike-elämän trendeistä ja tuo katsauksen johtajien ajankohtaisiin puheenaiheisiin.

Luottamusindeksin tulokset heijastelevat myös yhteiskunnallisia odotuksia, joita yritykset kohtaavat sidosryhmiensä taholta. Ajan hermolla oleminen edellyttää johtajilta kykyä ymmärtää ja tulkita ympäröivää maailmaa ja havaita liiketoimintaan vaikuttavia merkityksellisiä tekijöitä, kuten juuri yrityksensä keskeisten sidosryhmien odotuksia.

Heinäkuussa 2020 yleinen luottamus nousi hieman

Heinäkuussa saatiin hieman huokaista, kun koronaepidemia osoitti hetkellistä hiipumisen merkkiä. Tämä näkyi myös johtajien luottavaisuuden nousuna erityisesti Euroopan maissa. Globaalilla tasolla luottamus kohosi hieman, n. 0,1%. Suomessa yleinen luottamus nousi yli 3%. Monissa muissa Euroopan maissa luottamuksen nousu oli Suomea vahvempaa.

Kuukausien pysähtyneisyyden jälkeen moni on ymmärtänyt, että liike-elämän on pystyttävä jatkamaan toimintaansa tavalla tai toisella koronakriisistä huolimatta. Yritysten on löydettävä uusia luovia ratkaisuja, joita teknologia ja digitaalisuus mahdollistavat.

wci_july_2020

Tarve uusille taidoille koronakriisin muuttamassa maailmassa

Kuten kesäkuussa, myös heinäkuussa johtajien ylivoimaisesti puhutuimmaksi teemaksi nousi työntekijöiden osaamisen kehittäminen ja uudelleenkoulutus. Seitsemästä puhutuimmasta aiheesta viisi teemaa liittyi työntekijöihin. Koulutus, uusien talenttien löytäminen ja työntekijöiden sitouttaminen saivat paljon johtajien huomiota.

Suomalaiset johtajat luottavat kansainvälisiä kollegoitaan vahvemmin uudelleenkoulutuksen mahdollisuuksiin. Koronakriisin jälkeinen maailma on muuttunut, mikä edellyttää myös työntekijöiden osaamisen kehittämistä ja päivittämistä. Uudet taidot ja koulutus auttavat yrityksiä varautumaan tuleviin toimintaympäristön ja markkinoiden muutoksiin.

Vaikuttajiin vaikuttaminen monien johtajien agendalla

Vaikuttajat ovat kesäkuun luottamusindeksin tapaan edelleen korkealla johtajien prioriteettilistalla. Pohdittaessa, mikä sidosryhmä tarvitsee lisähuomiota, oli yritysjohtajien yksiselitteinen vastaus vaikuttajat. Ehkä hieman yllättäen johtajien mielestä vaikuttajat tarvitsevat jopa enemmän huomiota osakseen kuin asiakkaat ja työntekijät.

Johtajien puheissa vaikuttajat eivät viittaa niinkään some-tähtiin lukuisine seuraajineen, vaan erityisesti teollisuuden ja asiantuntija-alojen vaikutusvaltaisiin ja verkostoituneisiin henkilöihin. Vaikuttajiksi voidaan ymmärtää mm. toimittajat, tunnetut konsultit, asiantuntijamyyjät, esiintyjät, bisnesanalyytikot, ja johtajat – ihmiset, joiden mielipide kuuluu ja joita kuunnellaan tietyssä markkinassa. Vaikuttajien uskotaan olevan tärkeässä roolissa yrityksen viestin ja muutoksen eteenpäin viemisessä.

Itsenäisten viestintä- ja markkinointitoimistojen Worldcom PR Groupin maailmanlaajuinen Worldcom Confidence Index  kertoo toimitusjohtajien ja markkinointijohtajien kiinnostuksenkohteista ja huolenaiheista. Aineisto koostuu yhdeksällä eri kielellä julkaistuista internet-sisällöistä eri puolilta maailmaa. Tekoälyn avulla analysoidun aineiston tulokset julkistetaan joka kuukausi ilmestyvissä raporteissa. Medita kertoo globaalin raportin tuloksista suomeksi Worldcomin ainoana kumppanina Suomessa.  

 

Kirjoittanut: Maria Pecoraro
Kuva:  Alex Machado on Unsplash
Julkaistu: 16.09.2020