Helmikuussa julkaistu Worldcom Confidence Index (WCI)-raportti  kertoo, miten pandemia on muuttanut yritysjohdon kiinnostuksen kohteita ja luottamusta tulevaan. Henkilöstön osaamisen kehittäminen, uudelleenkoulutus ja osaavien työntekijöiden pysyvyys ovat nyt johtajien erityisen huomion kohteena. Tulokset on koottu myös tiiviiseen videoon.

Leaders have identified that future success will be based on an employee base that has the skills to work effectively in the post-pandemic world

Kiinnostus kestävän kehityksen kysymyksiin on tuplaantunut huhtikuun 2020 jälkeen. Myös median ja verkon vaikuttajien rooli johdon silmissä on korostunut, mutta luottamus menestymiseen näiden sidosryhmien kanssa on laskenut.

Worldcom on selvittänyt tekoälyn avulla 54 000 johtajan yhdeksällä eri kielellä julkaisemista verkkosisällöistä, miten vuoden 2020 yhdeksän koronan kurittamaa kuukautta on vaikuttanut yritysten ylimmän johdon ajatteluun ja luottamustasoihin. Esimerkiksi osaamista ja uudelleenkoulutusta WCI-tutkimuksen johtajat ovat käsitelleet verkkosisällöissään aiempaa enemmän (kasvua jopa 160%). Osaaminen onkin johdon tärkein kysymys kaikkialla maailmassa lukuun ottamatta Latinalaista Amerikkaa, missä tiedotusvälineiden vaikutus ja rooli kiinnittävät huomiota eniten.

Puolet maailman työntekijöistä uudelleenkoulutuksen tarpeessa

Johdon lisääntynyt huomio henkilöstön osaamiseen ei merkinnyt lisääntynyttä luottamusta kykyyn nostaa osaamisen tasoa. Luottamus tähän väheni huhtikuusta kaikkein eniten eli 7,3%.

Osaamisvajeen merkitystä korostetaan myös Maailman talousfoorumin World Economic Forumin tuoreessa Tulevaisuuden työpaikat -raportissa, jossa todetaan, että puolet kaikista maailman työntekijöistä tarvitsee uudelleenkoulutusta vuoteen 2025 mennessä.

Worldcom Public Relations Groupin puheenjohtaja Roger Hurnin mukaan WCI-tulokset osoittavat johtajien havainneen, että tulevaisuuden menestys perustuu henkilöstöön, joka pystyy työskentelemään tehokkaasti pandemian jälkeisessä maailmassa.

Johtajien huomion tärkein kohde, osaajien pysyminen oman organisaation palveluksessa, vahvistui toiseksi eniten, jopa 124%. Johtajat keskittyvät nyt pitämään kiinni parhaista osaajistaan aikana, jolloin monet ihmiset ovat arvioineet uudelleen, mitä haluavat työelämältään. Luottavaisuus tässä onnistumiseen kuitenkin laski 3,2% verrattuna aikaan ennen pandemiaa.

Yritysjohdon kiinnostus ympäristökysymyksiin on kaksinkertaistunut

Bidenin hallinnon päätös liittyä uudelleen Pariisin ilmastosopimukseen näyttää sopivan yhteen sen huomion kanssa, jota maailman yritysjohtajat kiinnittävät ympäristökysymyksiin ja kestävään kehitykseen. Muovien ja muiden kestävyysongelmien vähentäminen lisääntyi johdon julkaisemissa verkkosisällöissä 104%. Luottamus haasteen selättämiseen kuitenkin väheni huhtikuun jälkeen 4,5%.

Koska kestävyydellä on entistä suurempi painoarvo vuonna 2021, johtajien on varmistettava, että heillä on selkeä näkemys lähestymistapansa viestimiseksi.

Myös median rooli korostui selvästi yritysohtajien usein esiin nostamissa aiheissa. Sitä käsiteltiin huhtikuun 2020 jälkeen tuplasti verrattuna aikaan ennen pandemiaa, mutta luottamus suhteessa mediaan laski 3% yhdeksän kuukauden aikana.

– On elintärkeää, että yritysjohtajat ovat valmistautuneet median lisääntyneeseen kontrolliin. Tämä tarjoaa mahdollisuuden osoittaa johtajuutta, Worldcomin toimitusjohtaja Todd Lynch toteaa.

Vaikuttajien rooli yhä kasvussa, mutta luottamus horjuu

Sidosryhmistä yritysjohtajat seuraavat nyt etenkin vaikuttajia, mutta myös asiakkaita ja henkilöstöä entistä enemmän. Eniten (42,2%) lisääntyi vaikuttajille osoitettu huomio, joskin luottamus vaikuttajien toimintaan laski yli 10 prosenttia. Asiakkaisiin johtajat kiinnittivät tällä ajanjaksolla huomiota 29,3% aiempaa enemmän. Luottamus asiakkaiden muuttuvien tarpeiden ja odotusten täyttämiseen laski 6,3%.

Viestintä ja vuorovaikutus kummankiin ryhmän kanssa on ratkaisevan tärkeää liiketoiminnan elvyttämiseksi korona-ajan jälkeen. Worldcomin asiantuntijat korostavat myös lisääntynyttä tarvetta varmistaa, että viestintä sidosryhmien kanssa on huomaavaista, sensitiivistä ja inhimillistä.

Yhdeksän kuukauden etätyö on vahvistanut luottamusta kykyyn käyttää hyväksi tekniikkaa.. Huhtikuussa johtajien luottamus tekniikan käyttöön innovaatioiden ja yhteistyön kehittämiseksi paransi asemiaan Worldcomin luottamusindeksissä. Joulukuussa 2020 aihe oli noussut WCI:n ensimmäiseksi.

– Siirtyminen etätyöhön yhdessä yössä, ja organisaatioiden luottamus tekniikan hylödyntämiseen kertovat maailmanlaajuisesti työvoiman venymiskyvystä ja ketteryydestä. Samanlaista ketteryyttä vaaditaan pandemiasta toipumiseen, Roger Hurni sanoo.

Worldcomin asiantuntijat suosittelevat organisaatioita hyödyntämään oman henkilöstönsä innovatiivisuutta uusiin tarpeisiin. Tämän maksuttoman kyselyn avulla voi arvioida henkilöstön innovaatioprosessien tehokkuutta ja ketteryyttä.

Lue lisää WCI-tutkimuksen tuloksista (englanniksi)

Video tuloksista

Menetelmä

WCI-tutkimus pystyi toimimaan tässä mittakaavassa ja yhdeksällä eri kielellä, koska tiedot koottiin tekoälyä (AI) hyödyntävällä menetelmällä. Kumppanina on menetelmän patentoinut tutkimusyritys Advanced Symbolics Inc. (ASI)

Worldcom Public Relations Group

Worldcom Public Relations Group (Worldcom) on maailman johtava itsenäisesti omistettujen suhdetoiminta- ja viestintäyritysten yhteistyöorganisaatio. Sen 143 toimistoa työllistävät noin 2000 työntekijää 115 kaupungissa kuudessa maanosassa. Worldcomin partnerit tarjoavat ainutlaatuisen yhteyden markkinoilleen. Worldcom-partnereiden yhteenlaskettu liikevaihto oli viime vuonna 30034 miljoonaa dollaria 3034 asiakkaalta.

Vuonna 1988 perustettu ryhmä muodostettiin siten, että vahvimmat, kyvykkäimmät itsenäiset toimistot voisivat innostaa niiden asiakkaiden sidosryhmien toimintaa tavalla, joka tuottaa välittömiä ja pysyviä tuloksia – missä tahansa maailmassa asiakas tarvitsee tukea. Suomessa Worldcomia edustaa Viestintätoimisto Medita Oy.

Kirjoittanut: Tiinu Wuolio
Julkaistu: 18.02.2021