X

Heräsikö uteliaisuus?

Poikkea toimistollamme Helsingissä tai Jyväskylässä. Tai ota meihin yhteyttä sinulle sopivalla tavalla.

Koronaviruksen etenemistä pitää yrittää estää, tai ainakin hillitä kaikin mahdollisin keinoin. Siksi mekin olemme Meditassa päätyneet työskentelemään enimmäkseen etänä. Näin emme turhaan altista asiakkaitamme tai itseämme virukselle ja säilytämme toimintakykymme myös tässä poikkeustilanteessa. Toimistomme Helsingissä ja Jyväskylässä ovat siis käytännössä suljettuina, mutta me itse liikumme tarpeen mukaan.

Viestintä on poikkeustilanteissa erityisen tärkeää. On välttämätöntä ohjeistaa ihmisiä, kuinka uudessa tilanteessa toimitaan. On hyvä muistuttaa muutenkin tärkeistä hygienian perusohjeista ja lisäksi kertoa, miten tilanne vaikuttaa yhteiskunnan toimintaan. Tarvitsemme kaikki ajantasaista tietoa myös turvallisuuden tunteen säilyttämiseksi.

Lisää viestintää poikkeustilanteessa

Asiakassuhteissa on tärkeää vahvistaa luottamusta ja kertoa, kuinka poikkeustilanteisiin on varauduttu, kuinka oma toiminta on järjestetty,  ja kuinka nyt toimitaan. Viestintää ei saa missään tapauksessa jättää taka-alalle tilanteessa, jossa koko yhteiskunnan toiminta muuttuu päivittäin.

Kasvokkaisviestintä on tärkeä ja tehokas viestinnän muoto, mutta tällä hetkellä sitä joudutaan rajoittamaan. Meditan palvelut toimivat myös epidemian aikana. Ne tuotetaan pitkälti verkossa ja etäyhteydet ovat vakiintuneet päivittäisessä käytössä. Hyödynnämme sähköisiä välineitä niin viestinvaihtoon kuin palavereihinkin.

Pidetään palaverit verkossa

Pienet, muutaman henkilön kokoukset on kätevää järjestää verkossa tapaamatta kasvokkain. Työpajoissa ja muissa läsnäoloa vaativissa tilanteissa toimimme nyt asiakkaidemme toiveiden ja yhteisen harkinnan mukaisesti. Yhteinen etu puoltaa pitämään fyysistä etäisyyttä, kunnes epidemia on taltutettu. Toistaiseksi matkustamme vain välttämättömissä tilanteissa ja vältämme mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi joukkoliikennettä.

Toivotamme asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme kaikkea hyvää tässä erikoisessa tilanteessa. Toivomme varmasti kaikki, että tilanne normalisoituu mahdollisimman pian.

Meditan tiimin puolesta

Tiinu Wuolio

Kirjoittanut: Tiinu Wuolio
Julkaistu: 16.03.2020

Avainsanat: