Suosittelut työnantajakuvan ja osaajan tehokeino Medita blogi 2019

Tieto hyvistä osaajista ja työnantajista leviää edelleen suusta suuhun. Rekrytointiviestinnässä parhaiden tekijöiden tavoittamisessa täytyy välttää liian kapeaa keinovalikoimaa. Hyvä työnantajakuva vahvistuu suosittelu kerrallaan – kanavasta riippumatta.

Suosittelu ja tiedonkulku suusta suuhun ovat rekrytointiviestinnässä edelleen tärkeitä siitä huolimatta, että välineet ja keinot uudistuvat. Moni meistä luottaa vahvasti kaverin, tuttavan tai toisen ammattilaisen suositukseen, on sitten kyse työpaikasta tai työntekijästä. Se kannattaa muistaa digitaalisten välineiden keskellä, joissa suosittelu toimii muuten yhtä lailla.

Tilasin äskettäin huoltotyötä kesämökilleni. Työntekijän kanssa sovittiin työstä, aikataulusta ja hinnasta. Pyysin, että hän lähettäisi minulle sähköpostilla vahvistuksen siitä, mitä on sovittu. ”En minä sellaisia käytä”, hän sanoi ja otti esiin nipun post it-lappuja ja kirjoitti sovitut asiat kahdelle lapulle, yhden minulle ja toisen itselleen.

Työ tuli tehdyksi oikein hyvin ja siististi, edellä aikataulusta ja sovittua edullisemmin. Tiedotus pelasi: hän soitti ja kertoi, mitä seuraavaksi tehdään. Työn tehtyään hän pyysi meitä käymään katsomassa ja kertomaan hänelle, ollaanko tyytyväisiä.

Jäin miettimään, millaisessa kuplassa itse elän. Kaikki hoituu sähköisin välinein ja tietokoneella. Ei tulisi mieleenkään sopia tehtävistä käsinkirjoitetuilla lapuilla. Pohdiskelin myös, miten ihmiset tavoitetaan, miten työlle löydetään tekijä.

Tämän ammattilaisen löysimme omien verkostojemme kautta. Tieto kulki suusta suuhun. Joku tunsi jonkun toisen, ja ketju eteni, kunnes meillä oli hyvä tekijä tarvitsemallemme työlle.

Ammattilainen verkostosta vai Facebookista?

Moni ammattilainen, niin tuotannollisessa kuin asiantuntijatyössäkin, käyttää edelleen mieluummin aikansa muualla kuin sosiaalisen median kanavissa tai nettisivuilla. Moni on tyystin kyllästynyt sähköpostiin. Siitä huolimatta ammattilainen osaa hommansa ja töitä riittää toisten suosittelun perusteella.

Työllisyys on taattu myös siksi, että monissa ammateissa ja monilla paikkakunnilla tekijöitä ei ole ruuhkaksi asti. Päinvastoin, itsekin olen huolissani siitä, löydänkö remontintekijän, muurarin, maalarin tai lumen auraajan vielä 10 vuoden kuluttuakin. Moni näistä ammattilaisista tuntuu lähenevän eläkeikää tai katselevan kevyempiä töitä. Nuoremmat eivät raskaista töistä kiinnostu. Osa ammattilaisista löytyy paikkakunnan Facebook-ryhmästä, osan löytää vain kyselemällä.

Esimerkkini on vaatimaton. Työllistin vain joitakin henkilöitä lyhytaikaisesti. Näillä hiljenevillä paikkakunnilla kuitenkin toimii paljon pk-yrityksiä, joiden henkilöstö ikääntyy samaa tahtia omistajien kanssa. Ne työllistävät suuria määriä työntekijöitä ja lähes kaikki uudet työpaikat Suomessa syntyvät niihin. Mitä niissä pitäisi tehdä, että osaavia työntekijöitä riittäisi?

Hyvä työnantajakuva on vaikea saavuttaa, mutta helppo menettää

Organisaation maine, kiinnostavat työtehtävät, hyvä työyhteisö ja niistä kertominen auttavat jo paljon. Kaikki toimenpiteet, viestit ja niistä syntyvät päätelmät rakentavat työnantajakuvaa. Positiiviset mielikuvat lisäävät vetovoimaa ja toisinpäin.

Rekrytointiviestintä ei ole mikään kertakeikka silloin, kun työpaikka on auki. Se on jatkuvaa työtä, josta ei voi hellittää. Hyvä työnantajakuva on paljon helpommin ja nopeammin menetetty kuin saavutettu.

Työtehtävien moninaisuuden esiin nostaminen ja arvostaminen on tärkeää. Emme saa kuvitella, että kaikki istuvat päivät tietokoneen äärellä toimistossaan tai siellä kuuluisassa laiturinnokassa. Siksi meidän täytyy tehdä kiinnostavaksi tuotannollista työtä, hoitoalaa ja siivousta siinä missä hehkutamme korkeakoulutusta vaativia asiantuntija- ja johtotehtäviäkin.

Digitaalinen viestintä ja sosiaalinen media ovat oleellinen osa nykyaikaista rekrytointiviestintää.  Uusia toimintatapoja on välttämätöntä ymmärtää ja mahdollisuuksia hyödyntää. Sen rinnalla on kuitenkin hyvä muistaa, että on paljon ammattilaisia, jotka eivät somea seuraa, myös niissä korkeasti koulutetuissa.

Joskus meidän on vaan hyvä jalkautua ja opetella tuntemaan kenttä, jolla toimimme, ja kääntää kaikki kivet löytääksemme tiimiimme parhaat tekijät. Meillä ei ole varaa ottaa riskiä, että parhaat tekijät jäisivät tavoittamatta keinovalikoimamme tai ajattelutapamme kapeuden vuoksi.

- Marja Keränen

📝 Aloita rekrytointiviestinnän suunnittelu työpohjalla

Olemme koonneet rekrytointiviestinnän suunnittelun tueksi työpohjan, jonka avulla voit hahmottaa ja ideoida eri osa-alueita omassa organisaatiossasi.

Canvas-mallilla toteutettu rekrytointiviestinnän suunnittelun työkalu on tarkoitettu yhteisen keskustelun tueksi. Pohjan avulla käyt läpi työnantajakuvan avainviestit, hakijapersoonat sekä rekrytointiviestinnän prosessit, työkalut ja resurssit. Kokonaisuuden hahmottaminen antaa pohjan konkreettiselle kehittämistyölle.

Kuva: Rekrytointiviestinnän suunnittelun canvas tukee yhteistä keskustelua ja ideointia.

Lataa canvas käyttöösi, kutsu tiimi koolle ja aloita yhteinen suunnittelu. Meiltä saat myös aina kysyä aiheesta lisää.

Julkaistu: 07.05.2019
Avainsanat: viestinnän suunnittelu, viestinnän ja markkinoinnin suunnittelu, rekrytointimarkkinointi, työnantajakuva, rekrytointiviestintä

Tilaa blogi

Viimeisimmät kirjoitukset

Avainsanat

kaikki