Nyt on löydetty syyllinen sote-valmistelun ongelmiin. Yle kertoo  professori Tuorin olevan murheissaan Suomen poliittisen kulttuurin muuttumisesta. ”Vallan käytäville ovat ilmestyneet lobbarit.” Myös Osmo Soininvaara toistaa blogissaan ajatusta 'kaiken maailman viestintätoimistoista' sote-sopan tekijöinä. Viestintuojan syyllistäminen on toki tavallista, mutta epäanalyyttistä. 

Taksissa.jpg

Vaikuttamisviestintäkin voi olla
eettisesti kestävää.

Viestintätoimistojen edustajia varmasti sote-kentälläkin näkee, mutta eivät ne toimi itsenäisinä toimijoina vaan aina asiakkaidensa toimeksiannosta. Alan yrittäjänä tiedän, että palvelemme kaikki asiakkaitamme parhaamme mukaan. Asiakkaita voivat olla monenlaiset kansalaisjärjestöt, kunnat ja yritykset, jotka näkevät, että viestintä ja vaikuttaminen on syytä hoitaa ammattitaitoisesti.

Kaikki toimistot eivät suinkaan toimi vaikuttamisviestinnän alueella, mutta siinäkin voi toimia täysin eettisesti kestävällä tavalla. Ongelmia tuottaa tosin niin sanottu pyöröovi-ilmiö, jossa roolit voivat sekoittua tavalla, joka ei edistä luottamusta.

Viestintätoimistojen onkin syytä olla valppaina oman maineensa takia. Olemme luottamusbisneksessä ja on suorastaan elinehto, että toimintamme on avointa ja ansaitsee ennen muuta yleisön luottamuksen ja arvostuksen.

Siksi MTL:ään järjestäytyneet toimistot ovat perusteellisesti miettineet ja päivittäneet ajan tasalle omat eettiset periaatteensa viestintätoimistoille. MTL:n hallitus hyväksyi ne maaliskuussa ja julkaisi verkkosivuillaan.

Lue lisää MTL:n eettisistä periaatteista

Viestinnän eettiset periaatteet on tehty nimenomaan turvaamaan viestintätoimistojen toimintaedellytykset jatkuvasti muuttuvassa mediaympäristössä. Yleisön luottamusta painottavaan kokonaisuuteen sisältyy myös myönteinen kanta lobbarirekisterin perustamiseksi eduskunnan yhteyteen. Periaatteissa alleviivataan yksittäisenkin viestintäkonsultin velvollisuutta kertoa oma-aloitteisesti, mitä ja ketä edustaa ollessaan yhteksissä kolmansiin osapuoliin, kuten mediaan, valmisteleviin virkamiehiin tai päättäjiin.

Lobbarirekisteri palvelisi
demokratiaa

Läpinäkyvyys luo luottamusta, jota ilman ei demokratiakaan voi toimia. Mikseivät todelliset vaikuttajat ja päättäjät voisi kertoa avoimesti tapaamisistaan niin itsenäisten asiantuntijoiden kuin eri eturyhmien edustajien kanssa? Järjestelmä tulee toteuttaa niin, että myös kolmannen sektorin toimijat varallisuuteen katsomatta voivat siihen liittyä ja tuoda päättäjien tietoon tärkeitä tietoja ja näkökulmia. 

 

Lue blogi MTL viestintätoimistojen eettisistä periaatteista 

 

Viimeisimmät kirjoitukset

Avainsanat

kaikki