Viestintäkanavia riittää, mutta löytyykö sisältöä?

Kirjailija Lauri Viidalle esiteltiin aikoinaan henkilö, joka osasi viittä kieltä. Viita sanoi, että mainio juttu, mutta onko hänellä mitään asiaa?

Viidan kommentti tulee mieleen, kun seuraa yritysten ja yhteisöjen vimmaa avata uusia viestintäkanavia. Pitäisi avata Twitter-tili ja luoda intraan keskusteleva wiki-palsta, vaikka samaan aikaan nettisivujen Ajankohtaista-osion tuorein päivitys on syksyltä 2014 eivätkä henkilöstölehden visionjalkautukset kiinnosta ketään.

Viestinnässä tärkeintä on kuitenkin asia. On oltava jokin asia, joka halutaan kertoa toisille. Vielä parempi, jos halutaan kuulla myös vastaanottajan mielipide ja annetaan hänelle siihen mahdollisuus. Kun aihe on selvä, niin sitten mietitään kieli, keinot ja viestintäkanavat.

Loistavasta sisällöstä on ikuinen pula

Mitäpä jos keskityttäisiin vaihteeksi sisältöön? Tuoretta tietoa on oltava tarjolla juuri silloin, kun vastaanottaja haluaa esimerkiksi mennä nettisivulle tai lukea kahvia hörppiessään vain yhden lyhyen artikkelin lehdestä. Julkaisijalla on tietysti oma intressinsä (yleensä myynninedistäminen), mutta yleisö ei niele sisältöä jossa vain ylistetään myytävää tuotetta. Vaikka artikkelin, elokuvan, Facebook-päivityksen tai minkä tahansa viestintäjutskan tarkoitus on myydä jotain, niin kannattaa kuitenkin pohtia mikä oikeasti kiinnostaa vastaanottajaa, mitä tietoa hän tarvitsee ja mikä häntä liikuttaa. Tarvittaessa viesti voi olla mainosmainen: vastaanottajalle voi olla mieluisa uutinen esimerkiksi se, että jokin tuote tai palvelu on saatavilla. Silloin ei tarvitse ujostella, vaan kertoa asia suoraan hinta- ja saatavuustietojen kera. Usein kuitenkin tarvitaan jokin muu näkökulma.

Maailma tulvii huonoa ja keskinkertaista sisältöä, mutta loistavasta sisällöstä on ikuinen pula. Internet ja sosiaalinen media vahvistavat tätä ilmiötä. Hauska, silmiä avaava, liikuttava tai yllättävä filminpätkä saa satoja miljoonia katsojia. Miljoonat muut videot eivät kiinnosta ketään. Suurella rahalla tehdyt tuotannot eivät aina kerää suurinta yleisöä, vaan oivaltavimmat ja rohkeimmat pärjäävät parhaiten. Sama pätee tietysti muihinkin sisältöihin. Yksi sydämellä tehty reportaasi ja pari lukijalle tärkeää uutista riittävät pelastamaan lehden, vaikka muu sisältö olisi komiteatyönä kirjoitettua yritysjohdon jorinaa. Valokuvista puhumattakaan: amatöörin ottama kravattiukon poseerauskuva tuskin säväyttää, mutta vuoden lehtikuva on jotain aivan muuta, se herättää ajatuksia ja jää mieleen.

En tietenkään vastusta uusien viestintäkeinojen kehittämistä ja avaamista, niistähän me viestintäkonsultit saamme leipämme. Toivon vaan, ettei häntä heiluta koiraa. Nauru on parempi reaktio kuin itku, kun resurssit upotetaan epätoivoiseen uusien kanavien etsimiseen samalla kun tuhannet ihmiset odottavat mielenkiintoista sisältöä vanhojen kanavien ääressä. Enkä tarkoita vanhoilla ja uusilla kanavilla jakoa digitaalisiin ja painettuihin. Parikymmentä vuotias netti on jo vanha media, toisaalta esimerkiksi tilaisuuden järjestäminen voi olla uusi viestintäkanava. Kyse on olemassa olevien viestintäkanavien tehokkaasta hyödyntämisestä.

Nostetaan rima korkeammalle

Samalla voimme nostaa rimaa korkeammalle - sekä sisällön tekijät että tilaajat. Monesti keskinkertainen sisältö muuttuu loistavaksi pienellä lisäpanostuksella. Samalla sisällön vaikuttavuus kasvaa monikymmenkertaisesti enemmän kuin kustannus. Huonosti tehty sisältö ei ole pelkästään yhdentekevää, vaan se voi antaa yrityksestä tylsän, tyhmän, itsekeskeisen tai laiskan kuvan. Viestinnän kuluttajat ovat vaativia ja yritysten tuottamat viestit kilpailevat parhaiden lehtien, elokuvien ja nettisivujen kanssa. Ihminen voi valita luettavakseen joko tilaamansa aikakauslehden tai yrityksen julkaiseman asiakaslehden, tai hän voi vapaasti valita katsooko yrityksen tuottamia nettivideoita vai alan harrastajien otoksia. Jos tässä kilpailussa aikoo pärjätä, täytyy tehdä kiinnostavampaa sisältöä kuin muut.

Kirjailija Lauri Viita ei osannut kuin yhtä kieltä, mutta sitä hän osasi mestarillisesti. Runokokoelma Betonimylläri ja romaani Moreeni ovat suomalaisen kirjallisuuden klassikkoja. Olisiko klassikoita syntynyt, jos Viita olisi kirjoittanut viidellä kielellä, tehnyt ajatuksistaan musiikkia, keskittynyt pälisemään tv:n keskusteluohjelmissa, kertonut kaikesta tästä päivittäin blogissaan ja etsinyt jatkuvasti jotain uutta kanavaa saada äänensä kuuluviin?

Tagit: avainviestit, blogi, sisältömarkkinointi